Siirry sisältöön

Selvitys on tehty yhteistyössä alan johtavien tutkijoiden - professori Panu Kalmin (Vaasan yliopisto), tutkijatohtori Mette Rannan (Helsingin yliopisto) ja tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskasen (Pellervon taloustutkimus PTT) - kanssa.

Analyysin mukaan kansainvälisissä kansalaisten talousosaamisen vertailuissa Suomi pärjää keskimääräisesti tarkasteltuna hyvin, vaikka joissakin talousasioissa suomalaisilla esiintyy tietoaukkoja ja käyttäytymisessäkin olisi parannettavaa.

Kuva suomalaisten talousosaamisesta on hyvin pirstaleinen. Eri tahot ovat tehneet tutkimuksia ja selvityksiä, mutta niissä on kysytty yksittäisiä talousosaamisen tai taloudellisen käyttäytymisen asioita ja usein vain pieneltä joukolta.

Talousosaamisen tieteellinen tutkimus Suomessa on ollut vähäistä, mutta se on nyt onneksi viriämässä. Talousosaamisen edistämistoiminnan vaikuttavuutta tulisi tutkia, ja siihen voisi apua saada kouluissa tehdyistä kokeiluista talousopetuksen vaikutuksesta.

Tärkeää olisi myös käynnistää säännöllisesti toistuva, koko väestöä kattava haastattelututkimus kansalaisten talousosaamisesta.

Lue koko raportti Helda-palvelussa.

Tutustu talousosaamishankkeeseen suomenpankki.fi/talousosaamishanke

Käy keskustelua somessa #talousosaamishanke