Tulosta

Bank of Finland Bulletin

Bank of Finland Bulletin on lähinnä ulkomaisille asiantuntijoille tarkoitettu viisi kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti, jonka tavoitteena on jakaa ajankohtaista tietoa Suomen taloudesta. Kaksi kertaa vuodessa julkaistaan ns. artikkelinumero. Lisäksi lehden Economic Outlook -erikoisnumerossa julkaistaan kaksi kertaa vuodessa Suomea koskeva kokonaistaloudellinen ennuste. Rahoitusjärjestelmän vakautta käsittelevä erikoisnumero Financial Stability ilmestyy puolestaan kerran vuodessa. 

Pääosa Bulletinin artikkeleista julkaistaan suomenkielisinä Eurossa & taloudessa.

Bank of Finland Bulletin on ilmestynyt vuodesta 1921. Vuosina 1921–1987 se ilmestyi Bank of Finland Monthly Bulletin nimisenä (vuoteen 1998 asti 12 numeroa vuodessa). Vuodesta 1998 alkaen lehdestä on julkaistu myös PDF-verkkoversio. Lehteä voi tilata maksutta Suomen Pankista. Vanhat painokset ovat osittain loppuneet, mutta vanhoja numeroita voi lukea ja kopioida Suomen Pankin kirjastossa.

Bank of Finland Bulletin ilmestyy sekä painettuna että PDF-muodossa pankin verkkopalvelussa. Sen voi myös tilata sähköisesti, jolloin tilaaja saa sähköpostiinsa tiedon sen ilmestymisestä heti, kun se on päivitetty verkkoon.